When the drama turns into parody

Tuijottelin tässä päivä taaksepäin (yhdyssana?) pesukoneen pyörimistä vessan lattialla istuen. Opin että kun kone pitää pienen tauon niin se vaihtaa pyörimissuuntaa. Rupesin myös miettimään kun ihmiset luettelee 'olen tänään laittanut ruokaa, käynyt lenkillä, pessyt pyykkiä' ... se konehan ne pyykit pesee?? Taas vaihteeksi on tullut vähän laiminlyötyä tota kokeisiin lukemista, mitä teen tässä tälläkin hetkellä.

Irti päästäminen oven sulkeutuessa on paras tapa toimia. Mutta miten vetää jalka pois oven välistä kun sen on hätäpäissään sinne laittanut? Kun toinen toiselta puolelta ovea yrittää mahdollisimman tehokkaasti myös vääntää sitä sieltä pois? Entä jos se toisella puolella oleva henkilö on joku jota ilman elämä tuntuu tyhjältä? Kivun pelko on yleensä itse kipua pahempaa. Totta joissain tapauksissa. Mutta mitä tehdä silloin kun asiasta ei ole ilmaista lopullista päätöstä? Kun vaan hiljaa toinen katoaa toisen elämästä? Kun tietää itse tehneensä väärin ja ajaneen toisen, oikein pakottanut toisen lähtemään? Vai oliko kyse siitä että se oli alunperinkin vain peli, jota toinen pelaa ja toinen ei ymmärrä? Kun ensin tehdään, sitten rakennetaan sanoilla silta joen yli, mutta hiljaa ajetaan toinen hyppäämään siltä sillalta? Miksi joskus ihmissuhteet ovat niin yksinkertaisia ja toisinaan taas niin vaikeita? Miksi näidin vaikeisiin ihmissuhteisiin täytyy kuitenkin luoda riippuvuussuhde, takertua siihen pienen pieneen oljenkorteen, että jos kaikki edes kerran menisi hyvin? Turha luulo. Miksi unohtaminen ja eteenpäin kulkeminen ei voi olla kaikkien osapuolien yhteinen päätös, helpoin tie?

Uivatko mun luokseni nyt lapsuudesta laivat?

Siinä istuttiin, sinä rajoilla todellisuuden. Katseet kertoivat että aika on hyvästellä, kipu sydämessä kuulsi läpi silmien. Olisi pitänyt jäädä, kuunnella sitä pientä ääntä joka niin kertoi. 'Moikka Pappa', sanoin poispäin kääntyen, mutta aamun sarasteessa sinä nousit laivaan lähtien paikkaan jonne emme sinua voi seurata.

No fact or fiction or storyline

Joskus on hyvä tehdä oikeen kunnon siivous. Pyyhkiä kaikki nurkat ja kolot ja niin tuli sitten tehtyä täälläkin! Vanhat tekstit poistettu, uusi ulkoasu ja uudet kujeet tietysti. Vielä kun ehtisi lukiolta tänne kirjoitellakin niin olisi ihan kiva. Ja vielä kun saisin vihdoin aikaiseksi aloittaa kieliopinlukemisen, koska koe on viikon päästä ja tässä oliskin jo viimeinen kuukausi pitäny siihen hiljalleen päntätä :D

Riittääkö rakkaus? Vähän aikaa olen kelaillut sellaista asiaa, että onko se ikinä tarpeeksi? Kun pohditaan esimerkiksi perheväkivaltaa tai alkoholismia. Vaikka se vanhempi rakastaisikin sitä lasta enemmän kuin mitään tai kaikkea muuta maailmassa niin onko se riittävästi? Mitä tehdä kun ne palat, jotka muodostaa sen kokonaisuuden, alkaa hajota? Vaikka niitä pitävä voima - naula tai liima - on vielä tallella? Ja kuinka moni olisi ihan oikeesti valmis valitsemaan rakastamansa ihmisen, jolla ei ole mitään tarjottavaa, vai kuinka moni valitsisi ihmisen jota ei rakasta, mutta jolla olisi paljon rahaa, hieno ammatti ja upea auto? Henkilökohtaisesti oon sitä mieltä, että todellisuus sotii pahasti kaikkea sitä suurempaa vastaan. Tai sitä mieltä, että ehkä rakkaus on vaan mielikuvitusta?