Qui va seul, n'est pas en mauvaise compagnie

- Jean-Paul Sartre

Jos miehille suhteesta selviämisen toinen vaihe - Frendien mukaan - on viina ja stripparit, mahtaako se naisilla vastata miesmalleja?

http://community.livejournal.com/fashin/18150.html

Now I walk in the street now lookin' for a friend, one that can lend me some change.

On ihanaa...
... syödä itsensä ähkyyn, maata sohvalla ja katsella Timonia ja Pumbaa
... laittaa vaselinia punaiseksi niistetylle nenälle

Onnellisuus? Kemiallisia aineita ja hermoimpulsseja?
Kun kaikki asiat tuntuu oikeasti olevan kohdallaan, sitä jotenkin osaa luopua pakollisesta yltiömäisestä taipumuksesta perfektionismiin. Näissä tilanteissa ehkä osaa laittaa asiat oikeaan suuruusluokkaan. Ranskan koe. Läpi meni. Ihminen, jolla on näin korkea saavutusorientaatio harvemmin tyytyy sanomaan 'läpi meni', vaan tuskailee viikkoja sitä miten huonosti kokeesta suoriutui ja miksi, oi miksi minulle aina käy näin. Mutta niin, läpi se meni, ja mitä tahansa numeroksi tulee niin tyytyväinen siihen täytyy olla.

Remember the first times are yet to come

Aa, ihanaa viettää aamunsa ilman minkäänlaisia kiireitä tai paineita. Sainpa kerrankin unta jo ennen kello kahta. Ja vaikka se ei näin lähellä koulun alkua kovin fiksua olekaan, niin nukuin myös kunnon pitkät yöunet (aamulla heräsin myöhemmin kuin iskä joka oli ollu yön töissä). Heräilin rauhallisesti kun äiti lähti töihin ja sitten hain kahvia ja muroja ja aloitin päiväni katsomalla Sinkkuelämää :) Kohta pitäisi vissiin aloittaa unirytmin kääntäminen tai muuten ei kenelläkään ole kivaa :D

Tic tac, time goes by, hits me so suddenly

On hauskaa kun ajatukset kiertää aivan eri ympyröitä kuin muiden.

Kevät tekee IHMEITÄ. Tämä talvi oli kyllä pisin ja kolein ikinä. Välillä tuli mieleen ettei tästä todellakaan selvitä ilman itsemurhaa tai hermoromahdusta. Kaksi päivää kesälomaan ja olo on aina yhtä utopistinen tässä vaiheessa. Ensimmäinen vuosi lukiossa meni vähän liiankin nopeasti, uusia asioita tapahtu ja muistoja jäi tältä vuodelta enemmän kun mitä niitä on kaikilta edellisiltä vuosilta! Tässä vaiheessa sitä voisi jopa pohtia ettei taida kovin montaa asiaa olla mitä ei ole tehnyt :D Sairaalareissuja ei? Koputan puuta. Kohta sitten 9 päivän loma ja sitten DUUNIIN?! Miten mä tumpelo pystyn pesemään ikkunoita saati sitten tekemään jotain muuta, kun olen jo ihan avuton imurin varressakin. Onpas omituista. Äh ens vuodeksi on kyllä pakko hankkia jonkun näkösiä taju-kankaalle-pilsuja, koska tää koeviikon stressi aiheuttaa unettomuutta, mikä taas aiheuttaa sen että kokeet menee heikosti ja on muutenkin on ihan uupunut ja huonotuulinen. Mä en ymmärrä miten joku pystyy lukemaan yön pikkutunneille asti ja sitten menemään kokeeseen. Kunnon yöunet on pakolliset jos aikoo jotain kunnollisia numeroitakin saada :D Tosin olis aivan mahtavaa olla sellanen ihminen joka ei stressaa arvosanoista vaan tekee asioita sillon kun huvittaa.

Ja tää 'kevättä rinnassa'- meininki! (tai kesää tää taitaa jo olla). Se on jotenkin niin jännää kokea pieni ihastuminen. Kun se on sellaista kun ala-asteella, että tykkää olla toisen kanssa samassa paikassa ja katsella. Eikä mitään sen enempää. Ei tartte tuntea kateutta tai itsetunnon romahdusta. Se vapaus on mahtavaa kun ei tunne tuskaa toisen takia. Heh heh :D Varsinkin kun kukaan ei tiedä tästä asiasta ja se on sellanen oma juttu, pieni salaisuus, mikä ei edes ole salaisuus. Vaan ei-oleellisten-asioiden-kertomatta-jättäminen (:

Badadaaddadaddadaaaaaaa bada da ba da da

Väritän yliviivaustussilla kissan tassut kun se tulee tepastelemaan kirjotuspöydälle.

Äh, neljä tuntia on taas tullut kulutettua johonkin ihan muuhun kun siihen LUKEMISEEN. Onneksi kokeista ei enää ole jäljellä kun tähtitiede ja historia. Dammit.

Tänään haluan leikkiä nukkuvaa, en pyydä paljoa, kun myöhemmin herään letitä tukkani niin että tuntuu, näytä kuinka kauniina päivät nousee

On kivaa kun saa kahlata vesilätäköt läpi kotiin tullessaan ja laittaa sitten lämpimät villasukat.

Olenpas tässä huomannut, että pienet asiat on elämän suola. On mukavempi ajatella pienen pieniä, arkipäiväisiä, jokaiselle tapahtuvia asioita, mutta saada niistä irti enemmän. Olla ainoa joka uhraa ajatuksiaan joskus sellaisillekin asioille kuin, miltä tuntuu puuvilla iholla tai miten varis kääntelee päätään. Viime aikoina olen myös kiinnittänyt huomiota ihmisiin, joita minulla nyt on. En tahdo enää hakata sulkeutuneita ovia tai potkia ikkunoita sisälle. Tahdon mieluummin istua näiden ihmisten kanssa kahvilla siellä sisällä. Sitä kuitenkin huomaa miten hetkellistä kaikki on. Miten kaikki muuttuu ja mihin suuntaan. Yleensä sieltä muutoksen keskeltä löytyy jonkun näköinen tasapaino ja niihin sitten pian tottuu. Tai niiden kanssa oppii elämään. Menettäminen on kurjaa, ihmisten lähteminen on kurjaa. On kurjaa kun joku ihminen on lähellä mutta silti niin kaukana. Kun kuljetaan toistensa ohi, mutta katsotaan eri suuntiin.

Mutta minä istun karvalakki päässä ja syön kalakeittoa.

When the drama turns into parody

Tuijottelin tässä päivä taaksepäin (yhdyssana?) pesukoneen pyörimistä vessan lattialla istuen. Opin että kun kone pitää pienen tauon niin se vaihtaa pyörimissuuntaa. Rupesin myös miettimään kun ihmiset luettelee 'olen tänään laittanut ruokaa, käynyt lenkillä, pessyt pyykkiä' ... se konehan ne pyykit pesee?? Taas vaihteeksi on tullut vähän laiminlyötyä tota kokeisiin lukemista, mitä teen tässä tälläkin hetkellä.

Irti päästäminen oven sulkeutuessa on paras tapa toimia. Mutta miten vetää jalka pois oven välistä kun sen on hätäpäissään sinne laittanut? Kun toinen toiselta puolelta ovea yrittää mahdollisimman tehokkaasti myös vääntää sitä sieltä pois? Entä jos se toisella puolella oleva henkilö on joku jota ilman elämä tuntuu tyhjältä? Kivun pelko on yleensä itse kipua pahempaa. Totta joissain tapauksissa. Mutta mitä tehdä silloin kun asiasta ei ole ilmaista lopullista päätöstä? Kun vaan hiljaa toinen katoaa toisen elämästä? Kun tietää itse tehneensä väärin ja ajaneen toisen, oikein pakottanut toisen lähtemään? Vai oliko kyse siitä että se oli alunperinkin vain peli, jota toinen pelaa ja toinen ei ymmärrä? Kun ensin tehdään, sitten rakennetaan sanoilla silta joen yli, mutta hiljaa ajetaan toinen hyppäämään siltä sillalta? Miksi joskus ihmissuhteet ovat niin yksinkertaisia ja toisinaan taas niin vaikeita? Miksi näidin vaikeisiin ihmissuhteisiin täytyy kuitenkin luoda riippuvuussuhde, takertua siihen pienen pieneen oljenkorteen, että jos kaikki edes kerran menisi hyvin? Turha luulo. Miksi unohtaminen ja eteenpäin kulkeminen ei voi olla kaikkien osapuolien yhteinen päätös, helpoin tie?

Uivatko mun luokseni nyt lapsuudesta laivat?

Siinä istuttiin, sinä rajoilla todellisuuden. Katseet kertoivat että aika on hyvästellä, kipu sydämessä kuulsi läpi silmien. Olisi pitänyt jäädä, kuunnella sitä pientä ääntä joka niin kertoi. 'Moikka Pappa', sanoin poispäin kääntyen, mutta aamun sarasteessa sinä nousit laivaan lähtien paikkaan jonne emme sinua voi seurata.

No fact or fiction or storyline

Joskus on hyvä tehdä oikeen kunnon siivous. Pyyhkiä kaikki nurkat ja kolot ja niin tuli sitten tehtyä täälläkin! Vanhat tekstit poistettu, uusi ulkoasu ja uudet kujeet tietysti. Vielä kun ehtisi lukiolta tänne kirjoitellakin niin olisi ihan kiva. Ja vielä kun saisin vihdoin aikaiseksi aloittaa kieliopinlukemisen, koska koe on viikon päästä ja tässä oliskin jo viimeinen kuukausi pitäny siihen hiljalleen päntätä :D

Riittääkö rakkaus? Vähän aikaa olen kelaillut sellaista asiaa, että onko se ikinä tarpeeksi? Kun pohditaan esimerkiksi perheväkivaltaa tai alkoholismia. Vaikka se vanhempi rakastaisikin sitä lasta enemmän kuin mitään tai kaikkea muuta maailmassa niin onko se riittävästi? Mitä tehdä kun ne palat, jotka muodostaa sen kokonaisuuden, alkaa hajota? Vaikka niitä pitävä voima - naula tai liima - on vielä tallella? Ja kuinka moni olisi ihan oikeesti valmis valitsemaan rakastamansa ihmisen, jolla ei ole mitään tarjottavaa, vai kuinka moni valitsisi ihmisen jota ei rakasta, mutta jolla olisi paljon rahaa, hieno ammatti ja upea auto? Henkilökohtaisesti oon sitä mieltä, että todellisuus sotii pahasti kaikkea sitä suurempaa vastaan. Tai sitä mieltä, että ehkä rakkaus on vaan mielikuvitusta?